sunnuntai 20. kesäkuuta 2010

Imke itselle

Tämä työ meni sillä tutulla kaavalla:
Idea.
Innostus.
Kankaiden leikkaus.
Ompelu puolivalmiiksi.
Pieni takapakki.
Totaalinen kyllästyminen.
Työn hautaaminen keskeneräisten kasaan puoleksi vuodeksi.
Kunnes lopulta

sisuuntuminen
ja
työn tekeminen valmiiksi puolessa tunnissa.


Ja niin syntyi siis itselle Mamu Designin Imke :).




Kaava ja ruutukangas Iinulta.
Valkoinen puuvilla Eurokankaasta.



Tästä tuli ihan kiva ja käyttöön varmasti pääsee, ainakin kotona :).

Plussaa on yläosan kiva malli ja sopivan romanttinen kangasyhdistelmä. Pitsistä tykkään myös ihan älyttömästi :).
Miinusta tulee kaula-aukkoon valitsemastani koristetikkauksesta (siitä ei tullut kovin siisti) ja helma on lantiolta hivenen liian istuva, tavoitteenani kun oli väljempi tunika-malli.

Sikäli mikäli kuitenkin plussalle jäätiin, että en ole itselleni ommellut mitään 15-20 vuoteen, joten oli hauskaa saada tehtyä jotain käyttöön sopivaa itsellekin!





Tämä viimeinen kuva on ihan keltainen kun on otettu huonossa valossa mutta menköön nyt.




Ai niin, sorruin myös heräteostokseen vaikka olen yrittänyt sinnitellä kankaanostolakossa.

Mutta ymmärrätte varmaan kyllä miksi ..
Tätä Greengaten ihanuutta ei vain voinut jättää väliin :).





5 kommenttia:

  1. Oikein kiva tuli. Kiva tuo koristeommel, vaikka itse pidit sitä miinuksena...

    VastaaPoista
  2. Kivan näköinen!! Eksyin blogiisi sattumalta ja täältähän löytää vaikka mitä:)

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva! Minäkin tykkään tuosta koristeompeleesta vaikket itse ollutkaan siihen niin ihastunut.

    VastaaPoista
  4. Kiva kesäpusero =o). En ole ommellut itselleni mitään vaatetta moniin vuosiin. Tuon sorttisesta kesäpuserosta olisi kyllä helppo aloittaa. t:Hanna Kuopiosta

    VastaaPoista
  5. Todella kaunis ja kesäinen pusero! Ihana!

    VastaaPoista

Kiva jos jätät jonkun viestin käynnistäsi - niitä on aina yhtä hauska lukea :).