keskiviikko 4. helmikuuta 2009

Luomisen tuskaa & haasteita

Minulla on ollut viime päivinä lievää luomisen tuskaa.

Tiedättekö, sitä sellaista että toisaalta pää on täynnä ideoita mitä haluaisin tehdä,
yksityiskohtia mitä haluaisin käyttää johonkin, kangasyhdistelmiä mitä haluaisin kokeilla,
mutta toisaalta ei saa mistään kiinni, ei tiedä mistä aloittaa,
mistään ei saa kiinni juuri sitä jujua että
"voi tuon teen, näistä materiaaleista, ihana, pakko päästä tekemään, heti ...".

Minulla tuollaista mielialaa tahtoo tulla usein kivan ja mieltä kovasti ilostuttaneen työn valmistumisen jälkeen ... jotenkin ei saa uudesta ajatuksesta kiinni kun on vielä niin tohkeissaan vastavalmistuneesta, mutta kuitenkin intoa olisi ja pää laukkaa ylikierroksilla innostumatta kuitenkaan mistään ylitse muiden.
Parasta olisi antaa vain pään hetken aikaa olla ihan rauhassa, mutta kun ei meinaa malttaa ... :o).

Yksi pakkomiellettä aiheuttanut seikka viime aikoina on ollut, että haluan välttämättä tehdä pussukoita, erilaisia eri tarkoituksiin, mutta mistä aloittaa..... (rajallisella ompeluajalla kun tämä mokoma insinööri yrittää priorisoida tämänkin ..)
Toinen on ollut, että haluan välttämättä kokeilla tekstin tai kuvan siirtämistä kankaalle.

Lopulta eilen sain palaset kohdalleen, päässäni siis, ja päädyin tällaiseen lopputulokseen -

Sewing things for mom:





Miten noin pieni pussukka voikin vaatia joltain niin paljon ajatustyötä ;-).


Rakastan tuota valkoisen ja harmaan yhdistelmää!
Joku voisi väittää sitä tylsäksi, mielestäni se on Kaunis!
Ja tuo pitsi - miten tuollainen nauha voi tuottaa niin paljon mielihyvää!
Nauha on ihanaisesta sisustusliike Kantriinasta ja siinä on oikein "timanttejakin" ;).

Pussi on tehty Tilda-kirjan ohjeella hivenen muokattuna. Vuorikangas on kirpputoriostoksesta, miesten kauluspaidasta :).
Tekstin siirsin kankaalle tarkoitukseen tehdyllä paperilla, mutta kuten moni onkin todennut, se jättää ikävän paksun kalvon kankaan pintaan eikä jälki siten täysin miellyttänyt. Pitää jatkaa kokeiluja eri menetelmillä - joka tapauksessa tätä on saatava lisää!




Tykkään lopputuloksesta ja nyt saan katsella sitä koko ajan silmissäni, koska tein pussukan itselleni
ompelupisteeseeni =).
Siis saan katsella sitä aivan liian vähän, kun muu elämä häiritsee äipän harrastuksia ;).
Olen muutenkin sitten viime näkemän hivenen sisustanut reviiriäni lisää.
Löysin Indiskasta kivan tangon ja laatikon hyllyn alle. Laatikkoon saan näppärästi kaikki paperit ja ohjeet pois pöydältä pyörimästä ja lisäksi se on suloinen ja tanko kätevä kun siihen saa kaikkea kivaa muutakin roikkumaan.
Kuten ompelupussukan :).



Loppuun vaste Olivienon kuva-haasteeseen :).


Neljännen kansion neljäs kuva:

  1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi.
  2. Valitse neljäs kuva kansiossa, ja julkaise se blogissasi.
  3. Selitä kuva.
  4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama.
Minun kohdallani kuvaksi sattui - yllättäen :) - kuva tyttösestäni reilun kuukauden ikäisenä. Kummasti hänen syntymän jälkeen hän somistaa lähes jokaista tämän huushollin valokuvaa ..
Voi kuinka hän olikaan pieni ... suloinen ihanuus, alahuuli mutrussa!



Laitan haasteen eteenpäin mutta jos tämä on tullut teille jo moneen kertaan niin saa jättää väliin :).
Heitän haasteen siis:


10 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta. Selaan piakkon internetkansioni. Siellä enemmän kuvia kuin pahvikansioissa.

    Tuo pussukka on muuten todella kauns. Väriyhdistelmä on valloittava. Miten laitoit tekstin kankaaseen?

    VastaaPoista
  2. Täälläkin pää usein ylikierroksillla ja täynnä ideoita...hieno pussukka sinulla.

    Kirsi

    VastaaPoista
  3. Todella, todella kauniin pussukan olet tehnyt! Valkoisen ja harmaan yhdistelmä tosiaan on kaunis!

    VastaaPoista
  4. Hei vaan! Ensi visiitillä olen blogissasi. Ihanan pussukan olet tehnyt. Oliko laattojen maalaus hankalaa? Siistin näköistä jälkeä olet saanut aikaseksi.
    Ihanan näköinen "mutrusuu"
    T.Piitis, valkoinen pioni

    VastaaPoista
  5. Ihana pussukka ja mukavan näköinen ompelunurkkaus!

    VastaaPoista
  6. Heippa!Eksyin sattumalta blogiisi ja ihastuin tuohon pussukkaan!
    Tosi nätti.

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille =) ! Kiva kun on löytynyt myös uusia lukijoita, tervetuloa :).

    Hanni: tässä ekassa kokeilussa laitoin tekstin kankaaseen tähän tarkoitukseen tehdyllä tulostuspaperilla, myydään kirjakaupoissa. Tekstin tein wordilla ja käänsin kuvankäsittelyohjelmalla peilikuvaksi.

    Piitis: mielestäni laattojen maalaus oli yllättävän helppoa, huolellisuutta vain vaati. Mustikkamäen Tiinan vinkkien mukaisesti maalasin ensin saumat pienellä sudilla ja laatat heti perään pienellä telalla. Alkuun huolellinen pesu maalarinpesulla ja huolellinen suojateippaus (= tylsä vaihe ..).

    VastaaPoista
  8. Eksyin jostain tänne blogiisi! Kivan näköistä täällä.... Minä myös tilasin nauhoja saksasta, en tiedä onnistuiko tilaus mutta kait se sitten postilaatikko kolahtaa : ) Saksaa en osaa yhtään... Mikä se osoite mistä noita nappeja ja kankaita olet tilaillut??? On muuten tosi kaunis tuo pussukka!!

    VastaaPoista
  9. PrinsessaTrio: Kiva kun eksyit :). Ostin Etsystä. Nappeja täältä http://www.etsy.com/shop.php?user_id=5326382 (BigFish) ja kankaista täältä http://www.etsy.com/shop.php?user_id=6191118 (beautifulwork)

    VastaaPoista

Kiva jos jätät jonkun viestin käynnistäsi - niitä on aina yhtä hauska lukea :).