perjantai 9. tammikuuta 2009

Lintu lensi oksalle ...

Sain tänään valmiiksi meidän perheen tyttöjen kirjastokassin :).


Pitkällinen projekti tämänkin on ollut - aloitin tekemisen jo viime keväänä leikkaamalla päällikankaat. Sitten innostus tämän osalta laantui kun en keksinyt mitä kivaa siihen virittelisin ja palat hautautui tuonne keskeneräisten töiden kasaan. Kunnes viime viikolla osui jälleen silmiini Iinun tekemä SuperIhana kerhokassi ja siitä sain inspiraatiota koristeompeleisiin ja applikointiin myös omassa kassissani. Samoihin aikoihin selailin myös "Tildan talossa" kirjaa ja sieltä suloinen lintu jäi mieleeni. Siispä lintu lensi meille ja asettui meidän kassiin :).


Tuosta koristeompeleella tehdystä oksasta ja napeista tykkään tosi paljon ja tietenkin lintusesta. Olen ylpeä itsestäni että osasin tehdä applikaation siististi (olen supersuperkriittinen oman käden jäljelle ..), ennen kaikkea maltoin tehdä rauhassa. Näköjään ikä tuo malttia ;o.

Tähän kahvojen kiinnitykseen ja rusettiin otin mallin "Tildan talossa" kirjan kassista. Päällikankaat on Linumin, jääneet yli toissakesäisestä parvekekalusteiden tyynyprojektista. Vuoritin kassin beigellä peruspuuvillalla ja väliin laitoin ohuen levyvanun.
Kyllä nyt kelpaa kantaa uusia ihania kirjoja kirjastosta kotiin :).


Sain tänään postissa paketin Kasperiinasta - minun ensimmäiset Tilda-kankaani =).


Sormet syhyää päästä tekemään näistä kaikkea ihanaa: pussukoita, sydämiä, ym. ym ja haluaisin käyttää näitä myös tyttöni vaateompeluksiin, niin kivoja yksityiskohtia näistä saisi.

Lopuksi vielä kuva minun ensimmäisistä Tilda-ompeluksista, tein nämä heti joulun jälkeen. Vähän taisi jäädä joulu päälle kun ensimmäiseksi piti alkaa ompelemaan ensi jouluksi uusia koristeita ja lahjasuunnitelmatkin lähtivät heti käyntiin ;-).



5 kommenttia:

  1. Tulin vastavierailulle... Kirjakassi on valehtelematta kaunein kassi minkä olen koskaan nähnyt! o_O Ihana raitakangas ja ihana "oksa". Voi olla että tuosta jää joku aplikaatioidea takaraivoon itsellekin.. :)

    VastaaPoista
  2. Vastavierailulla minäkin...ihana kassi. Tildakankaat on ihan huippuja ja minulla niitä on kassillinen ompelematta..kun ei raaski niitä käyttää?!?Taidan olla vaan hamsteri....

    VastaaPoista
  3. Kaunis kiitos kehuistanne :).
    Pilvi: en yhtään ihmettelisi vaikka tuo samainen oksa asettuisi johonkin toiseenkin työhöni ja lintu istahtaisi siihenkin, niin kovin myös minä tykästyin tuohon.
    Nina: toinen kangashamsteri asuu täällä ;). Miten ihanien kankaiden pelkkä hypistely voi tuottaa niin suurta iloa!
    Iinu: kiitos myös sinulle - sinun näppikseltäsi lähtöisin ne tuntuu vielä erityisiltä koska olet itse niiiin lahjakas tekijä :). Äläkä suotta mene hämillesi, se on vain fakta ;-). Ihania kankaitakin sinulla on, niistä jo pelkkä kuvien katselukin saa tällä huokauksia aikaan. Olen joskus vilkaissut linkkaamiasi ulkomaisia nettipuoteja joista olet kankaita tilaillut mutta itse en ole rohjennut vielä. Mutta saapi nähdä annanko itselleni joskus luvan kokeilla ... :).

    VastaaPoista
  4. Huikaisevan hieno kassi! Kyllä kelpaa... Vierailulla ekaa kertaa ja kivalta näyttää...minäkin pidän ottobren malleista!

    Minä olen maalannut välitalakaakeleita ja sellainen superlontela on paras!

    VastaaPoista
  5. Kiitos Minnuska laattojen maalausvinkistä! Kiva kun tulit vierailulle, tervetuloa uudelleen =) !

    VastaaPoista

Kiva jos jätät jonkun viestin käynnistäsi - niitä on aina yhtä hauska lukea :).